Törmäsin kaupan pullatiskillä laskiaispullalaatikoiden säntilliseen rivistöön. Jo reilu viikko sitten olin kiinnittänyt huomioni kahvilan leivosvitriinissä lepäileviin Runebergin torttuihin. Oli pakko tempaista esiin kalenteri ja tarkistaa faktat: kansallisrunoilijaamme juhlistetaan torttukahvein reilun kolmen viikon kuluttua ja pulkkamäkibakkanaaleihin on aikaa yli puolitoista kuukautta. Pikaisen Facebook-mielipidekyselyn ansioista kävi ilmi, että mämmiäkin on ollut jo marketeissa tarjolla. Kauheatahan se olisi, jos huhtikuun lopussa vaaniva pääsiäinen olisikin päässyt yllättämään.
Nyt en ymmärrä. Eikö sesonkiherkkujen idea ole nimenomaan se, että niitä on saatavilla vain sen tietyn, rajoitetun ajan? Miltä maistuisi joulutorttu toukokuussa tai sima ja tippaleivät marraskuussa? Väärältä. Eräänlainen moraalittomuuden huippu on täyttää pullatiskit kermaisilla houkutuksilla juuri tammikuussa, kun joulukilot painavat lantiolla ja joka ikinen naistenlehti pullistelee kaalisoppadieettejä ja bikinikuntoteemaliitteitä. Perkele! Antakaa meidän purra porkkanamme rauhassa ilman ylimääräisiä häiriötekijöitä!
Eihän tässä sinänsä pitäisi olla mitään ihmeellistä. Olemme pikkuhiljaa luisumassa kohti 24/7 yhteiskuntaa, jossa kaiken pitää olla aina auki ja kaikkea pitää olla aina saatavilla. Vaikka sitten laskiaispullia tammikuussa.
Juhlapyhät ja niihin kuuluvat spesiaaliherkut rytmittävät vuoden ja tuovat kaivattua järjestystä pienen ihmisen elämään. Maailmassa, joka on täynnä kaaosta, hektisyyttä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita on oltava jotain mihin voi luottaa. Edes se, että joulukinkkua ei tarjoilla juhannuspöydässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti