sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Tiks auki

Rakas ystäväni on tunnettu siitä, että hän ei lue kirjoja eikä todellakaan samoile metsässä ämpäri käsivarrella. Nyt hän oli kesälomallaan sekä lukenut kirjaa että käynyt sienimetsässä.

Toinen rakas ystävä puolestaan oli ikänsä vannonut, ettei hänestä koskaan tule minkään Iittalan/Arabian astiasarjan fanaattista keräilijää. Kun pari päivää sitten kävin hänen mökillään kylässä, joimme aamukahvia maailman kauneimmista kahvimukeista, jotka olivat osa sitä maailman täydellisintä astiasarjaa, joka hänen oli ollut aivan pakko saada omaan tiskikaappiinsa.

Iittalaa, tietenkin.

Berliinin reissublogiani lukeneet tietänevät, että olen itsekin lähiaikoina löytänyt itsestäni naisen, joka himoitsee kasvissushia, syö puikoilla ja tykkää saksan kielestä. Kaikki sellaisia ominaisuuksia, joita en tiennyt itsessäni olevan, mutta: kappas, sieltä ne vaan löytyivät.


Luulisin, että ne ovat olleet minussa aina, mutta eivät vain ole pulpahtaneet pintaan. Herää kysymys, mitähän muuta jännää siellä vielä odottaakaan? Yhtenä päivänä sain itseni kiinni siitä, että harkitsin aivan vakavissani Marttoihin liittymistä. Kun ystäväni kuuli tästä, hän kaivoi jo laukustaan kuumemittaria.


On maailman tyhmintä lukita persoonansa tiettyyn asentoon vain siksi, että on joskus vuonna yksi ja kaksi ollut sitä mieltä että jokin asia on täyttä scheissea. Useinmiten nämä mielipiteet eivät edes perustu mihinkään todelliseen kokemukseen tai havaintoon asiasta, vaan ovat ihan silkkaa mutuilua.

Ko mie nyt vaa oon tämmöne.

No hei, et välttämättä ole.


Tottakai tutut asiat tuovat turvallisuutta, jota pieni ihminen syvästi kaipaa tässä alati muuttuvassa ja epävarmassa maailmassa. Se hyväksi havaittu annos suosikkiravintolassa ja lempisarjan uusinta telkkarissa: ei mikään lohduta niin kuin ne. Mutta kulkemalla aina samoja polkuja, ei myöskään löydä koskaan mitään uutta.

Reuhtomalla vieraita ovia auki voi toki saada niskaansa sammiollisen jääkylmää vettä, mutta myös kutsun maailman parhaisiin bileisiin, jotka on järjestetty juuri sinun kunniaksesi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti