sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Gladys rokkaa

Hieno versio hienosta biisistä. Kuullaan ehkä joskus tulevaisuudessa yhden vielä nimeämättömän orkesterin keikalla.

lauantai 27. maaliskuuta 2010

Blogblog

Huh, uuden blogin ensimmäinen kirjoitus. Mitähän lennokasta tähän keksisi?

Suhtaudun bloggaamiseen melko ristiriitaisin tuntein, kuten aika moneen asiaan elämässä: yhtäältätoisaaltaniinsunnäin. Kirjoittaminen on kivaa, ja päiväkirjaa en ole koskaan osannut pitää koska en pysty kirjoittamaan vain itselleni: ajattelen tekstin aina jonkun silmille. Toisaalta, jos kirjoittaa julkiseen paikkaan niin olisi kait aiheellista olla jotain ihan oikeaa asiaakin. Vaikkei se ehkä lienekään bloggaamisen ydinajatus.

No, lähdetäänpä nyt kuitenkin näillä eväillä liikkeelle. Katotaan miten käy.