Se kivempi KKK

En nyt varsinaisesti toivo että kesä menisi nopeasti, mutta tule jo, elokuu.



Silloin julkaistaan pitkäsoitto tältä kokoonpanolta. Kerkko Koskinen Kollektiivi, tervetuloa stereoihini. Okei, aika paljon tulee tästä mieleen Ultra Bra mutta mitäs vitun väliä sillä on. UB oli kova ja niin on tämäkin.

Niin ja miettikää nyt, Vuokko Hovatta ja Paula Vesala samassa bändissä. Kyllä on parhautta.

Mitä tänään syötäisiin?

Keikkatyöleskeydessä on se huono puoli, että yhden hengen taloudessa ruokahuolto tuppaa jäämään retuperälle. Jos ylipäänsä jaksaa laittaa ruokaa, sen pitäisi olla helppoa, nopeaa ja mielellään sellainen satsi josta riittää rääpittävää seuraavallekin päivälle.

Huomaan jumahtavani aina tiettyihin ruokiin, tämä on tämänhetkinen lempparisalaattini. Alkuperäisen ohjeen löysin Voisilmäpeliä-blogin puolelta, mutta olen tehnyt siitä myös sovellettuja versioita, tietenkin.

Paahdetun porkkanan käyttö salaatissa on nerokasta. Laitan niitä yleensä satsiin tuplamäärän, koska ne vaan on niiiiin hyviä. Kikherneet taas tuovat salaattiin ruokaisuutta (ja syöjän vatsaan kaasunmuodostusta) ja fetajuusto taas on herkkua ihan missä vaan. Kuvan versiossa sekaan on heitetty myös aurinkokuivattuja tomaatteja ja persilja on korvattu rucolalla. Oliivejakin olen joskus mukaan kipannut. Mums.

Pitäisiköhän tätä tehdä taas huomenna?

Maailman paino hartioilla ja loppukevennys pienessä purnukassa

Kuva: eikiusata.net

Kävin eilen kuuntelemassa kirjailija Minttu Vettenterän koskettavaa luentoa koulukiusaamisen tuhoavasta voimasta. Vettenterä on paitsi nainen Enkeli-Elisa-projektin takana, myös entinen koulukiusattu. Hän selvisi koettelemuksistaan aikuiseksi, Elisa ei. Viisitoistavuotias tyttö päätyi itsemurhaan, koska ei jaksanut enää elää siinä helvetissä, joksi kiusaajat olivat hänen elämänsä tehneet.

En ole tiennyt, että Suomella on kaikista maailman valtioista kyseenalainen kunnia olla hopeamitalistina siinä tilastossa, jolla mitataan nuorten 15-24 v. tyttöjen itsemurhia. Sitten on vielä ne tapaukset, joita ei virallisesti tilastoida: itsemurhayritykset. Jopa kuusivuotiaan tiedetään Suomessa yrittäneen itsemurhaa, itseään viiltelemällä.

Mikäs paikka tämä olikaan, ai niin, hyvinvointivaltio.

Kaikki koulukiusatut eivät tapa itseään, eivätkä kaikki itsemurhaajat ole koulukiusattuja. Mutta hyvin merkittävä tekijä se kuitenkin on, lasten ja nuorten pahoinvoinnin aiheuttajana. Kun kuunteli luennolla kertomuksia elävästä koulumaailmasta, oli helppo yhtyä mielipiteeseen siitä että oikeastaan pitäisi puhua kouluväkivallasta. Sillä sitähän se on.

Ja siihen pitää puuttua. Kannustaa siihen, että siitä uskalletaan puhua.

Sanoa, että tämä ei käy.

Astuin ulos seurakuntakeskuksen salista lämpimään kesäiltaan, pää painavana ja silmät itkuisina. Menin ruokakauppaan, keräsin koriin jotainihanmitänytvaan. Sitten menin pakastealtaalle ja mietin, mikä tähän auttaisi.

Purkkijäätelön syöminen puutikulla. Ei sillä maailmaa paranneta, mutta tehdään siitä pieneksi hetkeksi aavistuksen siedettävämpi paikka elää.

Lumelääkettä

Liikunta kannattaa. Sen avulla voi löytää vaikka kuuloluilleen uusia tuttavuuksia.



Bodybalancessa rankaa oikoessani tämä tuli iholle. Arvoisa Placebo, miksi en ole tiedostanut olemassaoloanne aiemmin? 

Pitänee ehkä kuunnella heiltä muutakin, heti kun maltan ottaa tämän pois repeatilta.

Hirvi ja karhu ne yhteen soppii...

...ja nimenomaan Tapanaisen talon kylkeen.

Vittiläine, että on hieno.


Lisää kuvia löytyy uuden, Lappeenrannalle omistetun blogini puolelta.

Hellellellellee!

Kevään (vai joko saa puhua kesästä?) ensimmäinen hellepäivä ja heikko happi ovat huono yhdistelmä. Aiemmin päivällä jaksoin kammeta itseni kebabille ja illansuussa vielä lähikauppaan, jätskihimon perässä. Sitruunatuutti oli pieni pettymys, mutta onneksi jäätelöön pätee sama kuin pitsaan: paskimmillaankin parasta.

Varvassandaalit, paljaat sääret ja tuulessa heiluvat helmat. Puiden röyhkeänvihreät lehdet ja kyynärpäät tanassa esiinpuskeva nurmimatto.

Kyllä kiitos.

Tämä on hyvä kirja

Taannoin Kirjan ja ruusun päivänä vaelsin pitkin kirjakauppaa ja mietin, millä opuksella lunastaisin oikeuteni Tuomas Kyrön Miniään. Tämän kirjan kohdalla harhaileva katseeni pysähtyi.

Muistin hämärästi Eevan kirjoittaneen blogissaan jotain erittäin ylistävää juuri tästä nimenomaisesta niteestä. Se ja viidentoista euron sopuhinta sinetöivät ostopäätöksen.

Kirja ehti levätä hyllyssä tovin, ennen kuin tartuin siihen. Sitten se olikin menoa, parissa päivässä.
  
Rimakauhua ja rakkautta oli ja on edelleen suuri tv-sarjarakkauteni. David Nicholls on sattumoisin yksi sarjan käsikirjoittajista, ehkä siksi tykkäsin niin kovin tästäkin.

Elämänmakua, realismia ilman turhaa kaunistelua. Päähenkilöt, joihin voi uskoa ja samaistua. Ja suorastaan vittumaisia juonenkäänteitä, joiden kohdalla tekee mieli huutaa ja silputa koko romaani vappuviuhkaksi.

Niistä on hyvä romaani tehty. Lue ite, niin tiijät.

Tästä on näköjään tehty elokuvakin. En tiedä, uskallanko katsoa.

Varaslähtö

Täällä juhlittiin äitienpäivää vuorokausi etuajassa.

Neljä sukupolvea samassa kahvipöydässä: vanhimmalla ja nuorimmalla ikäeroa vaatimattomat 82 vuotta.

Voisin joskus kokeilla, montako päivää pystyisin syömään pelkkää Kesämäen leipomon kalavoileipäkakkua, ennen kuin kyllästyisin? Veikkaan, että aika monta.

Eikä mummola ole mummola ilman kettukarkkikulhoa sohvapöydällä. Tämän äitikin jo tietää, yli neljän vuoden mummokokemuksella.

Iidalle tuli paha mieli kun tyhmä täti painoi ajatuksissaan hissin kutsunappia ennen kuin pieni käsi ehti siihen kurottaa. Mansikkakakku onneksi paikkasi tilanteen.

Tänään ulkoistimme miehen kanssa ruokahuollon lähiravintola Casanovan äitienpäiväbuffetille. Se oli sellainen kuin seisova pöytä aina: mahtavat alkupalat ja vähän väsynyt pääruoka. Miksi se on niin? Ja miksei vain voisi lapata pari satsia ihania salatteja, kalaa, marinoituja katkarapuja ja muita härpäkkeitä naamaansa ja skipata suosiolla ne haaleassa liemessä uinuvat kalkkunaleikkeet? Voisi, muttei ikinä kehtaa. Murrr.

Kuohuviini oli kuitenkin hyvää, kuivaa ja kylmää. Justiisa miu mau mukkaa.

Vettä niskaan

En erityisemmin fanita sadepäiviä, mutta tähän aikaan vuodesta asialla on puolensa. Siitäs saatte, siitepölyt, kjäh kjäh.

Ja kivasti saavat kasvit myös vedestä potkua että jaksavat kasvaa ja kukkia meidän allergisten iloksi entistä tarmokkaammin.

Helvetin perkele.

Ei raaski leikata

Pienenä tyttönä hienointa maailmassa olivat paperinuket.

On ne aika ihania myös tämän ison tytön mielestä. Linnoituksen Kevätkirppu-tapahtumasta tarttui mukaan ihanuus suoraan Wolkoffin museokaupan poistomyynnistä.

Raaskiikohan tähän mitään kirjoittaakaan?

Sikakova Kovasikajuttu

En eilen innostunut lätkästä, joten menin leffaan.

Päätin mennä hyvissä ajoin, että saan hyvän paikan, kumminkin ensi-ilta ja sillai. Noh, olihan meitä siellä monta. Melkein kymmenen.

Olin odottanut tätä leffaa jo jonkin aikaa, siitä asti kun talvella törmäsin netissä rainan traileriin. Kun jotain oikein kovasti odottaa, pelottaa aina vähäsen että entäs jos pettymys tuleekin kylään.

Ei tullut. Kovasikajuttu nauratti ja vähän itkettikin.

En tuntenut itseäni tirkistelijäksi, niin kuin tällaisessa helposti on vaarana. Että tässä sitä terveenä ja normaalina tuijotellaan hedelmäaakkonen poskessa kuinka toiset on kehareita ja vähän hassuja. Että kato miten se on söpö, voi että, silläkin on tunteita, sehän on ihan ihminen! Jonkinlainen alistamisen muotohan se on sekin, tehdä oudosta ja pelottavasta söpö ja vaaraton sen sijaan, että suhtautuisi kuin kaltaiseensa.

Kroonisena tunnelukkoilijana kadehdin myös näiden tyyppien avoimuutta. Jos toinen vituttaa, voi huutaa vaikka kesken bänditreenien että olet paskanaama. Ja myöhemmin sovitaan ja ollaan taas kavereita. Maailma ei kaadu ja elämä jatkuu.

Sanotaan, että oikein hyvän elokuvan nähtyään ihminen menee aina vähän tolaltaan ja jäsentää maailmankuvansa uudelleen. En tiedä siitä, mutta ainakin inhoan sanaa normaali taas vähän enemmän kuin ennen.

Onnittelin itseäni myös siitä, että muistin napata kotoa lähtiessäni mukaan rasian, johon elokuvakarkit oli kätevä kipata. Tiukka ei rapiseville karkkipusseille!

Glada vappen

Menneen vapun tunnelman voisi oikeastaan tiivistää yhteen ainoaan kuvaan:

Mutta ehkäpä laitan kuitenkin vielä muutaman lisää.

Aattona avattiin grillikausi ja jälkiruoaksi nautittiin karaoket Ilonassa. Kotona ennen pilkkua, ei paha.

Vapunpäivään kuului paljon skumppaa, paljon ruokaa ja paljon levotonta hörötystä. Ja viiksihuumoria, sitä parhainta huumoria.

Jos tämä olisi facebook-päivitys, tässä lukisi vielä että KEVÄT. Ja <3.