perjantai 3. elokuuta 2012

Vielä on kesää jäljellä



Anteeksi, jos otsikko tartutti teihin korvamadon. Pomppu-kissakin mourusi autossa kantokopassaan jos mahdollista, vielä kovempaa kun autoradiosta alkoi soida Mambaa. Hyssyttelin, kissittelin ja lohdutin: kyllä, minä niiiin ymmärrän.

Mutta kun sitä on vielä jäljellä, kesää nimittäin. Elokuu on kesäkuukausi, muistutan, jos joku on unohtanut.

Voisihan sitä itkeä, että voi voi, huonot on olleet ilmat. Niin vähän hellepäiviä ja niin paljon sadetta. Paska kesä.

No eikä tasan ole.


Jos olisin tehnyt jonkinlaisen check listin kesää varten, niin kyllä aika monessa kohtaa olisi rasti. Matot on pesty, marjoja kerätty, istuttu terassilla, syöty tuoretta kalaa ja sienikastiketta. Rusketusrajatkin olen ehtinyt saada.

Olen uhmannut koleita päiviä ja syönyt sitkeästi jäätelöä pihalla kumisaappaat jalassa. Olen uinut, saunasta ja ilman koska nyt on kesä ja kesällä uidaan, perkele.

En ole antanut periksi, tiedättekö miksi? Koska talvella, silloin kaikkein pimeimpään ja synkimpään aikaan minä vannoin, että kunhan vaan tulisi kesä, ihan millainen vaan, minä ottaisin sen avosylin vastaan.

Ja näin tein.


Ja ihaninta on, ettei se vieläkään ole ohi. Elokuun pimeät ja pehmeät illat, tervetuloa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti