Tule hyvä kala, älä tule paha kala

Kaveri linkitti Facebookiin Yle Areenasta löytyvän dokkarin norjalaisesta lohenkasvatuksesta Chilessä. Katsoin sitä tovin ja tulin entistä onnellisemmaksi siitä, että olen saanut tänä kesänä nauttia runsain määrin kotoisen Saimaan antimista eli kotimaisesta järvikalasta.

Ruoasta on tullut jotenkin kamalan vaikea asia. Reilusti kärjistäen voisi sanoa, että joskus tuntuu siltä ettei sellaista ravintoa olekaan, minkä vuoksi ei olisi joko saastutettu maapalloa tai aiheutettu muuten vaan kärsimystä joko eläimille tai ihmisille. Pahimmassa tapauksessa joku on päässyt hengestään sen vuoksi, mitä lautasellani lepää. Kuten vaikkapa tuon kalankasvatuslaitoksen chileläinen sukeltaja.

Tässä lepää kuitenkin näkymätön avainlippu kaulassaan, tuo suomalaisten järvikalojen aatelinen, hopeakylki vailla vertaa.

Muikku, joka tovereidensa lailla eli toivoakseni hyvän, vapaan ja onnellisen elämän ennen sotkeutumistaan oman elämäni (kala)miehen virittämiin verkkoihin.

Menetin kesällä sydämeni ja kieleni herkulle nimeltä rantakala ja vihdoin uskalsin kokeilla sen valmistamista itsekin. Ohjeita on netti pullollaan, tässä niistä yksi variaatio.

RANTAKALA

perattuja muikkuja (tai muuta pientä kalaa)
sipulia
voita
suolaa, pippuria
vettä

Laita ison kattilan pohjalle pieni tilkka vettä. Lado kattilaan kerroksittain muikkuja, suolaa ja sipulia ja lopuksi reilusti voita isoina nokareina. Hauduta lempeällä tulella niin kauan että kalat ovat kypsiä. Nauti hyvän ruisleivän kanssa onnellisena huokaillen. 

Minulle opetettiin, että oikeaoppinen tapa syödä rantakalaa on laittaa soppalautasen pohjalle ruisleipäpala ja kipata kalaa liemineen sen päälle. Voiliemi pehmentää kovankin leivän hetkessä ihanaksi, lusikoitavaksi hötöksi.

Suosittelen kokeilemaan.