Väittävät, että pitsa on paskimmillaankin parasta. Onhan se niinkin. Sanonta juontanee ehkä juurensa pitsan vankkumattomaan asemaan krapularuokien numero ykkösenä. Siinä olotilassa kaikki, missä on reilusti rasvaa ja suolaa tekee tehtävänsä. Tuskin sellaista kulinaarista mokaa onkaan, mitä ei voisi runsaalla juustolla peittää.
En ole aikoihin tehnyt pitsaa itse. Kun kotiovelta kävelee alle viidessä minuutissa lähimpään vehnälättyravintolaan, ei taikinan vaivaaminen ole jaksanut innostaa. Harvoin se kankkusessa innostaa muutenkaan. Mutta hei, arvatkaa mitä? Pitsaahan voi syödä myös vaikkei olisi krapulassa, jännä juttu!
Viime kesäisellä Berliinin reissulla eksyimme vahingossa erittäin persoonalliseen, pikkuiseen italialaisravintolaan jonka nimikkopitsa kaikessa yksinkertaisuudessaan melkein räjäytti tajunnan: tomaattikastiketta, parmesaania, kirsikkatomaatteja ja rucolaa. Silloin tajusin, ettei hyvä pitsa välttämättä vaadikaan tunkkaista juustohuntua lunastaakseen herkkuruoan arvonimen. Toinen oivallus oli se, ettei kaikkia päällisiä tarvitse käyttää uunin kautta, vaan ne voi kipata kuuman pohjan päälle. Jestas tätä innovaatioiden määrää.
Sitä piti tietysti kokeilla itsekin. Sori vaan Peltolan Alanya-ravintola, kyllä tämä on parempaa. Mutta ei hätää, en minä silti kokonaan lopeta teillä käymistä.
MAAILMAN PARAS PITSA
pohja:
2 dl vettä
25 g hiivaa
2 rkl öljyä
1/2 tl suolaa
noin 4 1/2 dl vehnäjauhoja
päälle:
tomaattikastiketta (jos olet noheva niin pyöräytä itse tai osta valmista, esim. Barilla Basilico on jees)
raastettua juustoa
kirsikkatomaatteja
rucolaa
(fetajuustoa)
Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita joukkoon suola, öljy sekä vehnäjauhot. Alusta taikina tasaiseksi. Peitä taikinakulho leivinliinalla ja anna kohota lämpimässä paikassa. Kaaviloi taikina uunipellille, levitä päälle tomaattikastike ja juustoraaste. Paista 250 asteessa noin 15 minuuttia. Levitä kuuman pohjan päälle halkaistut kirsikkatomaatit ja rucola ja murustele päälle vielä fetajuustoa, jos haluat. Minulla sattui olemaan sitä pieni pala jääkaapissa joten heitin sen tähän.
Anna jäähtyä hetkinen, vedä naamaan ja huokaile onnellisena. Pieni punkkukaan ei tee pahaa.
Mie oon vähän eri mieltä tuosta, että pitsaa voi syödä, vaikkei ole krapula.
VastaaPoistaSe lätty nimittäin tuo sen olon mukanaan.
Oon nimittäin vakuuttunut, että se krapulainen olo tulee viimeistään siitä pitsasta. Sen syötyään on se ihan sama olo. Möh ja pöh.
On myös perverssiä syödä kebabia täysissä ruumiin ja sielun voimissaan. Vai onko?
Muttä hei, tää onkin lähes terveysruokaa, kun on tuota rucolaa ja tomaattia jotka ihanasti rapisee hampaissa ja joiden alle ne juustot jää kätevästi piiloon. Tämän syömisestä ei jostain syystä tule yhtään niin turvonnut fiilis kuin jostain aurajuusto-salami-pekoni-tuplajuustolärväkkeestä.
VastaaPoistaMiusta tuntuu, että mitä enemmän ikää tulee niin morkkiksen osuus krapulassa vaan kasvaa. Ootko huomannut saman? Eli pahinta ei enää ole päänsärky, oksetus ja yleinen voimattomuus vaan se henkinen jätesäkki vedettynä pään yli. Eikä siihen olotilaan tarvita edes mitään mokailua, konttaamista tai filmin katkeamista.
Tunnustan myös syöneeni kebabia selvinpäin. En ehkä ollut edes kankkusessa. En tiedä onko se erityisen perverssiä, mutta kyllähän sen jälkeen monesti miettii, että oliko tämä nyt tarpeellista. Ei kai oikeasti pervolle tule sellaista fiilistä?
Mie voisin just nyt syödä kaiken mahdollisen. Tämän vuoden paasto pitää sisällään kieltäytymisen lihasta ja kaikesta, missä on hiivaa. Just nyt tekisi mieli vaikkapa meetwursti-ranskanleipämössöä.
PoistaKun tälleen kieltyäytyy aina välillä, voi syödä sitten sen kebabin vailla perverssiuden tunnetta. Eli summa summarum: pidättäytyminenv ahvistaa perversioita.
Ei kannattaisi tämmöstä, antaisi mennä vaan. Turhaa ja tyhmää on pantata halujaan. Pääisäisenä se sitten repeää. Uskonnon nimissä.