Hyvinvointivaltiosta päivää

Saanko esitellä uudet, parhaat ystäväni:

Tiemme eivät kohdanneet sattumalta, eikä yhteisen taipaleemme alku ollut helppo. Keltainen mies oli viettänyt aikaa nenäonteloissani jo kauan, liian kauan. Toivoin, että hän olisi ymmärtänyt häipyä oma-aloitteisesti, mutta turhaan, hän alkoi laajentaa elonpiiriään jo keuhko-osastollekin. Hain jopa kunnalta apua hänen häätämisekseen, mutta ei, lääkäriaikoja ei anneta. Ensi keskiviikkona olisin päässyt sairaanhoitajan konsultaatioon ja siitä mahdollisesti joskus lääkärin vastaanotolle, hyvällä tuurilla kenties jo ennen juhannusta.

Keuhkoni olivat asiasta toista mieltä. Oli valittava toinen tie. Klikkasin auki Terveystalon sivut, huomatakseni että yleislääkärille oli vapaa aika vielä samana päivänä. Menin, yskäisin pari kertaa, sain reseptin. Kassan ja apteekin kautta kotiin, viuh sanoi Mastercard.

On se mukava paikka, tämä hyvinvointivaltio.

Ilmaa jalkojen alla

Lentolippujen ostaminen saa aikaan joka kerta samanlaisen olon: kevyen, painottoman, kuplivan ja huolettoman.

Kesäkuinen Berliini, täältä tullaan!

Kauneutta keittiöstä

Luonnonkosmetiikka kiinnostaa. Erityisesti viehättää ajatus siitä, että ne aineet mitä hieroo naamaansa voisivat olla sellaisia jotka voisi vetää myös kurkusta alas.

Vartalonkuorintavoidetta olen sekoitellut joskus itse suolasta ja kookosöljystä, toimi ihan mukavasti. Nyt sylttäsin keittiön pöydällä tovin pyörineen avokadon haarukalla soseeksi ja hieroin naamaani. Näytin lähinnä siltä kuin avaruusolio olisi oksentanut päälleni, mutta lopputuloksena oli pehmoiset persikkaposket. Tätä voisi kokeilla toistekin.

Onko linjoilla kotikosmetiikan kokeilijoita, joilla olisi takataskussa hyviä hippivinkkejä?

Kuva täältä.

Helvetin hyvää pitsaa

Väittävät, että pitsa on paskimmillaankin parasta. Onhan se niinkin. Sanonta juontanee ehkä juurensa pitsan vankkumattomaan asemaan krapularuokien numero ykkösenä. Siinä olotilassa kaikki, missä on reilusti rasvaa ja suolaa tekee tehtävänsä. Tuskin sellaista kulinaarista mokaa onkaan, mitä ei voisi runsaalla juustolla peittää.

En ole aikoihin tehnyt pitsaa itse. Kun kotiovelta kävelee alle viidessä minuutissa lähimpään vehnälättyravintolaan, ei taikinan vaivaaminen ole jaksanut innostaa. Harvoin se kankkusessa innostaa muutenkaan. Mutta hei, arvatkaa mitä? Pitsaahan voi syödä myös vaikkei olisi krapulassa, jännä juttu!

Viime kesäisellä Berliinin reissulla eksyimme vahingossa erittäin persoonalliseen, pikkuiseen italialaisravintolaan jonka nimikkopitsa kaikessa yksinkertaisuudessaan melkein räjäytti tajunnan: tomaattikastiketta, parmesaania, kirsikkatomaatteja ja rucolaa. Silloin tajusin, ettei hyvä pitsa välttämättä vaadikaan tunkkaista juustohuntua lunastaakseen herkkuruoan arvonimen. Toinen oivallus oli se, ettei kaikkia päällisiä tarvitse käyttää uunin kautta, vaan ne voi kipata kuuman pohjan päälle. Jestas tätä innovaatioiden määrää.

Sitä piti tietysti kokeilla itsekin. Sori vaan Peltolan Alanya-ravintola, kyllä tämä on parempaa. Mutta ei hätää, en minä silti kokonaan lopeta teillä käymistä.

MAAILMAN PARAS PITSA

pohja:
2 dl vettä
25 g hiivaa
2 rkl öljyä
1/2 tl suolaa
noin 4 1/2 dl vehnäjauhoja

päälle:
tomaattikastiketta (jos olet noheva niin pyöräytä itse tai osta valmista, esim. Barilla Basilico on jees)
raastettua juustoa

kirsikkatomaatteja
rucolaa
(fetajuustoa)

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita joukkoon suola, öljy sekä vehnäjauhot. Alusta taikina tasaiseksi. Peitä taikinakulho leivinliinalla ja anna kohota lämpimässä paikassa. Kaaviloi taikina uunipellille, levitä päälle tomaattikastike ja juustoraaste. Paista 250 asteessa noin 15 minuuttia. Levitä kuuman pohjan päälle halkaistut kirsikkatomaatit ja rucola ja murustele päälle vielä fetajuustoa, jos haluat. Minulla sattui olemaan sitä pieni pala jääkaapissa joten heitin sen tähän.

Anna jäähtyä hetkinen, vedä naamaan ja huokaile onnellisena. Pieni punkkukaan ei tee pahaa.

Kukkia Ähtäristä

Joskus pienikin mielipaha voi suistaa pienen ihmisen täysin pois raiteiltaan. Onneksi sama pätee toisinkin päin: pienikin ilonaihe voi tuottaa isosti hyvän mielen.

Etsiskelin pitkään erästä tiettyä kirjaa, joka vihdoin osui silmään nettiantikvariaatissa. Tää on niin nykyaikaa! Tilaus vetämään ja rahat tilille, muutaman päivän päästä kopsahtikin luukusta odotettu lähetys, teippiä säästämättä ja laadusta tinkimättä.

Kierrätyspahvi kunniaan!

Ja mitä löytyi pahvikuoren sisältä? Ei ruskeaa käärepaperia, ei kuplamuovia vaan hempeän keväistä lahjapaperia, joka kätki sisäänsä kaivatun hyllyntäytteen.

Kiitos Antikvariaatti Feliks, nyt hymyilyttää!