Lidlissä käymisessä on jotain kovin noloa, ainakin täällä itärajalla. Eihän siellä käy kuin ryssät, juntit ja köyhät. Niinpä niin.
Freelance-elämä pakottaa tarkan markan naiseksi ja yllättäen tarjousjaukkari alkaakin kiinnostaa entistä lattenlipittäjää. Kun kassaneiti työntää koodinlukijan läpi kolme kassillista oikein kelvollista ruokatavaraa eikä asiakkaan kukkaro köyhdy edes viittäkymppiä, tulee miettineeksi elämän suuria kysymyksiä, kuten kuka kusettaa ja ketä.
Itse haluan ulkomailla mennä aina paikalliseen ruokakauppaan hypistelemään hillopurkkeja ja makkarapaketteja. Kato, näil on tämmösii! Lidlissä saa saman elämyksen joutumatta poistumaan kotimaan kamaralta. Pakastealtaalla höristin kerran korviani kuunnellessani vieressä kommunikoivan perheen puhetta: he olivat saksalaisia.
Se oli harras hetki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti