Syö salaattia

Aina jauhetaan siitä, miten jengi ei syö tarpeeksi rehuja. Sitten kun joku vähän yrittää, niin käy näin.

Ei mikään ole niin viisas kuin insinööri.

Taas turvottaa

Tai siis ei minua. Mutta ilmeisesti aika monta muuta suomalaista, ja näköjään myös Miia Nuutilaa.

Miia, minä tykkäsin sinusta kovasti. Tai tykkään kyllä edelleenkin mutta hei ihan aikuisten oikeesti. Mikä tämä juttu nyt on? Lehtijuttujen perusteella (tottakai se on totta mitä lehdessä lukee) luulin sinua punaposkiseksi luomun puolestapuhujaksi ja tervehenkisten elämäntapojen airueeksi. Ylikansallisen, prosessoidun pierujugurtin markkinakasvona oleminen sopii tähän kuvaan kuin punaviinitahra bridezillan hääpukuun.

Joo joo. Asuntolaina on jonkun maksettava ja lapsille saatava leipää ja lämmintä. Mutta silti. Ei nyt nappaa.

Pahoittelen. Olen varmaan vain nyt herkistynyt kaikelle, mikä liittyy jotenkin ruoansulatukseen.

Kuvat täältä.

Tyhjennysharjoituksia

Jos uutena vuotena on tarkoitus vapautua menneen vuoden painolasteista ja aloittaa uusi aika puhtaalta pöydältä, olen sen nyt tehnyt. En tosin henkisesti kuten olisi kai tarkoitus, vaan fyysisesti.

En muista milloin olisin ollut vatsataudissa, nyt taas muistan millaista se on. Mies makasi kalpeana hotellihuoneen lakanoissa Riiassa viime viikolla, luulimme että se oli ruokaperäistä. Eipä tainnut olla, kun kerran uudenvuodenyönä sama pirulainen iski meikäläiseen.

Nöyrin mielin ja tyhjin vatsoin, kohti tulevaa.

Kuva täältä.

Poks

Vuosi 2011 alkaa olla paketissa. Mitä jäi käteen?

Kaikenlaistahan sitä. Tuli mentyä naimisiin, tehtyä lauluilta ja musiikkivideo, kirjoitettua paljon mutta vähemmän kuin olisin voinut. Matkustin Riiassa (jopa kahdesti), Pietarissa ja Berliinissä. Olen nähnyt paljon, nauranut paljon ja itkenyt paljon.

Paljon jätin myös tekemättä. En viettänyt niin paljon aikaa läheisteni kanssa kuin olisin voinut. En keksi sille edes mitään tekosyytä, en vain tehnyt niin.

Vuosi sitten julistin tämän vuoden teemaksi pelottomuuden. Kuitenkin olen pelännyt kaikkea enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Sen pitää nyt loppua, tämä ei käy.

Irti menneestä, katse eteenpäin. Sen kun oppisi. Ehkä ensi vuonna?

Turhuuden markkinat

Suomen Luonto-lehden järjestämän, Vuoden turhake-äänestyksen voittajaksi julistettiin tänään Lotus Familyn Flush&Go-huuhtohylsy. En ymmärrä. Kysymyksessähän on kerrassaan mahtava tuote, sillä onhan nyt tyhjän vessapaperirullan hävittäminen yksi ihmiskunnan suurimmista ongelmista ja ollut tähän asti täysin vailla toimivaa ratkaisua.

Rasittavin kotityö ei meilläkään suinkaan ole imuroiminen tai ikkunanpesu, vaan tyhjän vessapaperirullan nakkaaminen telineestä eteisen kaappiin kartonkikeräyspussiin. Huhhuh. Ja sitten ne pitäisi vielä jaksaa vielä roskakatokseen omaan keräysastiaan samalla kun vie muut roskat. Kamoon, emmiejaksa.

Jösses.

Katson suht vähän telkkaria, mutta kyseisen tuotteen mainostus oli sen verran agressiivista ettei siltä voinut välttyä. Telkkarimainos oli kaikessa korniudessaan jopa viihdyttävä: naisen ilmeistä ja elekielestä olisi voinut päätellä, että vessa-harmituksen syynä jotain vähän suurempaa kuin tyhjä paperihylsy. Kuten vetämättä jätetty krapulakakka. Tähän tuskaan olisi jopa voinut edes jotenkin samaistua.

Kotimatkalla

Kyllä, nosturissakin on jouluvalot.

In bed with Marianne

Säästä valittaminen on tylsää, tiedän. Mutta nyt ei vaan mahda mitään:

VITUTTAA TÄMÄ PIMEYS, SYNKKYYS JA HELVETIN VESISADE! PERKELE!

No niin, heti helpotti. Kiitos.

Torjuin synkkyyttä petaamalla sänkyyn sitruunaperhosen ja mariannekarkkipapereita. Kokeillaan, helpottaako.

Eteisestä löytyi vielä tämmöinen tervehdys:

Annan sen ehkä olla siinä ensi kesään asti. Ei sillä, etteikö se olisi vieläkin ajankohtainen.