Suomen Luonto-lehden järjestämän, Vuoden turhake-äänestyksen voittajaksi julistettiin tänään Lotus Familyn Flush&Go-huuhtohylsy. En ymmärrä. Kysymyksessähän on kerrassaan mahtava tuote, sillä onhan nyt tyhjän vessapaperirullan hävittäminen yksi ihmiskunnan suurimmista ongelmista ja ollut tähän asti täysin vailla toimivaa ratkaisua.
Rasittavin kotityö ei meilläkään suinkaan ole imuroiminen tai ikkunanpesu, vaan tyhjän vessapaperirullan nakkaaminen telineestä eteisen kaappiin kartonkikeräyspussiin. Huhhuh. Ja sitten ne pitäisi vielä jaksaa vielä roskakatokseen omaan keräysastiaan samalla kun vie muut roskat. Kamoon, emmiejaksa.
Jösses.
Katson suht vähän telkkaria, mutta kyseisen tuotteen mainostus oli sen verran agressiivista ettei siltä voinut välttyä. Telkkarimainos oli kaikessa korniudessaan jopa viihdyttävä: naisen ilmeistä ja elekielestä olisi voinut päätellä, että vessa-harmituksen syynä jotain vähän suurempaa kuin tyhjä paperihylsy. Kuten vetämättä jätetty krapulakakka. Tähän tuskaan olisi jopa voinut edes jotenkin samaistua.
Mies tästä samasta asiasta vaahtosi, ja tuotteen heikko puoli on siinä, että hylsy jää jätevedenpuhdistuslaitoksen riesaksi. Hylsy on erilaista (muistaakseni pitempikuituista tms) tavaraa kuin itse vessapaperi, ja jää lillumaan sinne laitokselle, kaiketi samalla tavalla pumpulin kanssa. Eli vaikka kuluttaja voi sen vetäistä vessasta, sen poistaminen jätevedestä on erillinen prosessi, teknisestä puolesta en tosin tiedä mitään. Kai se ei mene jostain siivilästä läpi.
VastaaPoistaItse olen huomannut, että yhden vessapaperipaketin hylsyt saa tungettua sisäkkäin, mikä vähentää keräyskassiin viemisen vaivaa yhteen kahdeksasosaan. :)
Näinpä. Mietin myös lapsiperheitä, että miten helppoa siellä on selittää että joo, tämän hylsyn saa heittää pönttöön mutta tätä ei. Haistan ongelmia ja tukkeutuneita putkia.
VastaaPoistaEi se kyllä koskaan lakkaa ihmetyttämästä, miten kekseliäs markkinatalous onkaan luodessaan meille tarpeita (tai ongelmia), joita ei olisi osannut pienessä päässään edes kuvitella.
Voi sitä murhetta, jos äiti vain vetelisi hylsyjä vessanpöntöstä eikä antaisi niitä lapselle leikkeihin.
VastaaPoistaJulma äiti.
VastaaPoista