Lapsena lauantait olivat juhlaa. Ryppyinen kymmenen markan seteli rutistettuna pieneen, hikiseen kouraan. Juoksujalkaa oikopolkua pitkin lähikiskalle. Kympillä kaikkia sekasin.
Silloin taivas mahtui pieneen pussiin.
Vuosia sitten olin karkkikaupassa samaan aikaan pienen pojan ja tämän äidin kanssa. Poika kahmi namuja antaumuksella kunnes äidin topakka ääni keskeytti puuhan. Nyt riittää. Minä työnsin kauhan merkkarilaatikkoon ja hykertelin aikuisen onnea: minulle ei kukaan sano enää noin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti